kirjoittanut Mikko - 27.9.2008
Päivittelin taas viikonlopun iloksi sivuja. Kirjoittelin vähän esittelyä Mahjong Timestä. Kuten mainoksista voi päätellä, saan rahaa houkuttelemalla uusia käyttäjiä Mahjong Timelle, mutta kuten esittelystä huomaatte, ei Mahjong Time ihan silkkaa kultaakaan ole. Osa tämän kerran päivityksistä selittyykin sillä, että piti keksiä tekemistä kun Mahjong Timelle ei päässytkään pelaamaan.
kirjoittanut Mikko - 23.9.2008
Olen taas lisäillyt sivuille kaikenlaista. Ensinnäkin sivuilla on pari pdf-muotoista pisteenlaskuohjetta. Riichin säännöissä viittaan pisteenlaskutaulukkoon, mutta unohdin lisätä sivuille kyseisen taulukon. Nyt löytyy. Virallisista kilpasäännöistä löytyy aaneloselle tiivistetty listaus pelin pistekäsistä. Uutena osiona sivuilla on Mahjongia tietokoneella -osuus.
kirjoittanut Mikko - 14.9.2008
Sain vihdoin valmiiksi riichin sääntöjen lisäämisen sivuille. Säännöt ovat tässäkin tapauksessa kahdessa osassa: ensin on itse sääntödokumentti ja sitten on erikseen lista yakuista eli tuplauksia tuottavista pistekäsistä. Toivottavasti tämä on muidenkin mielestä kätevää.
kirjoittanut Mikko - 7.9.2008
Ominaisuudet senkun laajenevat: nyt on foorumikin avattu. Sen suhteen en odota suuria, mutta tavoitteena olisi, että foorumin avulla olisi mahdollista löytää peliseuraa ja saada vastauksia mieltä polttaviin sääntökysymyksiin.
kirjoittanut Mikko - 7.9.2008
Mahjong-opas on nyt virallisesti avattu, hakukoneet on päästetty sisään ja tavallisetkin vieraat toivotetaan tervetulleeksi. Sivujen ulkoasu on vielä hakusessa ja sisältöä on vielä tulossa, mutta oppaan pitäisi jo olla käyttökelpoinen.