Suomen mahjong-toiminnan järjestäytymisestä

kirjoittanut Mikko - 30.6.2009

Mahjongin pelaajien järjestäytymisaste Suomessa on toistaiseksi varsin heikko. Suomessa on tiettävästi Mahjong-liitto, mutta sen toiminta on hyvin vaivihkaista tällä hetkellä. Yritystä toiminnan organisoimiseksi kuitenkin on. Heinäkuun alussa pidetään Euroopan Mahjong-liiton yleiskokous, johon osallistuu myös suomalaisedustusta. Kokouksen asialistalla on näemmä Suomen mahjong-liiton hyväksyminen EMA:n jäseneksi.

Mahjongin pelaajia Suomessa riittää ja peliporukoita on eri puolilla maata. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan suomalaisen mahjong-harrastuksen parissa ja edistämään mahjongin pelaajien yhdistymistä yhden liiton alle, ota yhteyttä, voin toimia välittäjänä eri tahojen välillä. Mikäli sinulla on jotain vahvaa näkemystä Suomen mahjong-liiton toiminnan suunnasta, kannattaa toimia nopeasti, sillä EMA:n yleiskokous on jo 3.7. eli muutaman päivän päästä. Myöhemminkin toki ehtii mukaan.

Liitosta voisi olla hyvinkin paljon iloa. Esimerkiksi Suomen lautapeliseura on tehnyt varsin hyvää työtä suomalaisen lautapeliharrastuksen parissa tuomalla yhteen harrastajia fooruminsa avulla ja järjestemällä pelitapahtumia. Olisi hauskaa, jos Suomessakin voitaisiin järjestää mahjong-turnauksia.

{ 2 comments… lue ne alta tailisää omasi }

Amu 30.6.2009 4:20

Ehdottomasti jotain järjestäytymistä mukaan :)
Yhteystietosi voisit mainita artikkelissa, myös.

Mikko 30.6.2009 4:31

Jos on jotain, mikä ei kommenttiin sovi, osoite on mikko at mahjongopas.info.

Kommentoi merkintää